ja 6 päivää siihen kunnes elämä tulee mullistumaan taas (jälleen kerran) rrrrradikaalisti. Aion aloittaa laihduttamisen, treenaamisen, syömään terveellisemmin, juomaan harvemmin ja lopettaa kessuttamisen ja alkaa säästää hurjia summia rahaa...ja..ja... olla parempi ihminen ja ymmärtäväisempi ja parempi vanhempi ja rakastettavampi vaimo ja..ja..ja kohteliaampi tuntemattomille. Yes, näin mä teen. Oikein pursun tarmoa jo! Listat on laadittu ja aikataulutettu valmiiksi ja jääkaapin ovessa kun ne ovat näppärästi esille, niin taatusti en tänä vuonna lipsu.

No joo, oikeesti mä ajattelin alkaa vain pitämään tätä blogia ja samalla vähän saada ajatuksia puretuksi kaiken kansan ihmeteltäväksi. Ja kuntosalikorttikin tuli kyllä hommattua tuossa kesän kieppeille kun mittariin pärähti 30-vuotta ja ulkoinen olemus näyttää enemmänkin pullamössöisen reilu nelikymppisen (viisikymppisen) elämäänsä kyllästyneen naisen vartalolta. Ei siinä siis mitään, olen saanut pakkeleilla yms. kiristävillä korseteilla ja stay up- rintsikoilla ja push up & down farkuilla kaikki nämä ylimenevät osat kivasti piiloon ja jopa itsestäni siedettävän näköisen, mutta sitten kun koko komeuden purkaa, niin ikävä fakta tulee esille ja yleensä juuri kaikkein herkkimpinä aikoina, illalla peilin edessä, kun muutenkin on mieli apeana ja heti aamusta kun nousee iloisena uuteen päivään.

Ja onhan tuosta tupakoinnistakin keskusteltu miehen kanssa useaan otteeseen ja aika kiivastikin, se kun ei vaan ole "muotia" tänä päivänä vetää norttia huulessa. Niin ja onhan mulla se rasitusastmakin, mikä on kyllä aika hyvin ollut hoidossa muutaman vuoden ajan kun olin polttamatta odottaessani lapsukaisia. Silloin sen vaan jotenkin heti lopetti ja ajatteli, etten kyllä enää IKINÄ ala uudestaan röökaamaan, mutta kummasti se on aina palannut elämään heti lasten synnyttyä kun imetyskään ei onnistunut ja yöt olivat katkonaisia ja elämä mullistuí niin... ja sitä ja tätä, selittelyä, selittelyä.

Mutta siis, mä olen tosiaan kolmekymppinen nainen, olen naimisissa ja mulla on kaksi upeaa lasta, töihin (kolmivuoroon)olisi tarkoitus palata keväällä ja se ahdistaa. Ahdistaa siksi, että myös mies tekee vuorotyötä ja kun siihen päälle ympätään vielä epäsäännöllinen elämä ja rytmit ja kaksi pientä lasta, niin johan on. Voihan tosin käydä sellainen munkki, että ne sanoiskin mulle, ettei mun työpanosta tarvita enää ja Adios. Sitten saisin pikkuisen "lisäaikaa" miettiä, mikä musta tulis isona. Vaihtaisko kokonaan alaa vai repäsiskö kunnolla ja muuttais kokonaan toiselle paikkakunnalle anonyymiksi. Tiedä häntä, kaikki avoinna.

 

Mulla ei ole mitään intressiä alkaa käymään oikeinkirjoitusta läpi ja jos yhdys sanat eivät aina oleyhdessä, niin mitä väliä? Kukaan ei siihen delaa (toivottavasti). Ja mitä väliä loppujen lopuksi vaikka delaiskin, eipä olisi suuri murhe yhteiskunnalle tuollaisen pilkkujenviilajan poismeno. Löysin kaappeja siivotessani vanhan "pilekoneeksi"-kutsutun miniläppärin, vaaleanpunaisen <3 ja ajattelin testata toimiiko tämä vanhus vielä, ja KYLLÄ, ei pettänyt tälläkään kertaa vaikka onkin muhinut viimeiset pari vuotta komeron pohjalla. Ja niinpä blogin pitäminen päivittöin, viikottain olisi helpompaa. Noilla niiiiin niiiiin näppärillä Ipadeilla kun ei blogi kirjoitukset onnistu, ainakaan mulla.

Mutta siis, tälläistä skeidaa nyt alkuun, kiva jos viihdyit ja jaksoit lukea loppuun asti :)

Palataan! Yritän vähän tsiigailla, jos onnistuisin lisäilemään jotain kuva-juttujakin, niin ei olisi niin mustavalkoista tämä.